Suunnittele koulutus
Laadukas, saavutettava ja osallistujia innostava järjestökoulutus edellyttää hyvää suunnittelua. Tuemme järjestöjen koulutussuunnittelua monin eri tavoin. Tavoitteenamme on edistää yhteisöllistä pedagogiikkaa ja ajankohtaista teknologiaa hyödyntävää järjestökoulutusta. Tarjoamme kanssajärjestäjillemme myös verkkokoulutuksen työkaluja, koulutuksen laadun arviointia sekä tukea kestävän koulutuksen toteuttamiseen.
Tuemme jäsenjärjestöjämme koulutuksen suunnittelun eri vaiheissa
- Toteutamme jäsenjärjestöjemme kanssa kolmea koulutustyyppiä: kertaluonteista koulutusta, toistuvaa koulutusta ja opintopisteytettyä koulutusta. Koulutuksesta syntyvää osaamista tunnistetaan ja tunnustetaan koulutustyypistä riippuen todistuksin ja/tai suoritusmerkinnällä.
- Tarjoamme Siviksen opetusohjelmaan kuuluvien koulutusten toteuttamiseen ajanmukaiset verkkokoulutuksen välineet SivisKampuksella sekä tuemme niiden käyttöönottoa koulutuksen avulla.
- Tuemme koulutuksemme kanssajärjestäjiä osaamisen arvioinnissa. Keräämme yhdessä jäsenjärjestöjemme kanssa Siviksen opetusohjelmaan kuuluvista koulutuksista osallistujapalautetta.
- Tarjoamme koulutuksen suunnittelijoille ja toteuttajille Kestävän koulutuksen tarkastuslistat ja tietoa kestävän koulutuksen suunnittelusta sekä koulutuksen saavutettavuudesta.
- Arvioimme Siviksen opetusohjelmaan kuuluvien opintopisteytettyjen koulutusten laatua kanssajärjestäjien kanssa. Arviointiprosessin tuloksena koulutus voi saada Siviksen Laadukas järjestökoulutus -laatumerkin. (laatumerkkejä ei myönnetä vuonna 2026).
- Tarjoamme jäsenjärjestöjemme käyttöön Yhdistystoiminnan verkkokursseja, jotka sisältävät käyttövalmiin koulutusaineiston. Verkkokurssien avulla voit helposti organisoida koulutuksia omille yhdistystoimijoille, vapaaehtoisille sekä paikallisyhdistyksille. Koulutukset ovat valmiiksi suunniteltuja ja mitoitettuja – sinun tarvitsee vain hankkia kouluttaja.
Kaikki Siviksen kanssa yhteistyössä järjestettävä jäsenjärjestöjen koulutus on osa Siviksen opetusohjelmaa. Opetusohjelmaan kuuluvien koulutusten tulee olla aina osaamisperusteisesti suunniteltuja.
Koulutustoimintamme suunnittelua, toteutusta ja arviointia ohjaa neljä pedagogista periaatetta: mielekkään oppimisen periaatteet; osaamisperusteisuus, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen; jatkuva kehittäminen; yhdenvertaisuus.
Järjestön koulutuskokonaisuudesta Siviksen opetusohjelmassa sovitaan koulutussopimuksessa. Siviksen opetusohjelman koulutukset syntyvät jäsenjärjestöjen omista strategisista tavoitteista ja osaamistarpeista sekä Siviksen koulutuksen määritelmästä.
Koulutuksen suunnittelijan työkalupakki
Tarvitsetko työkaluja koulutuksen suunnitteluun? Koulutuksen suunnittelijan työkalupakista löydät materiaaleja suunnittelutyön tueksi. Tutustu ja hyödynnä!
SivisNYT
-
Oikaisun paikka – opintokeskusten rahoituksesta virheellistä tietoa
Nyt on syytä korjata julkisuudessa annettua tietoa, sillä valtiovarainministeriön väite antaa opintokeskusten rahoituksesta väärän kuvan. Todellisuudessa valtion rahoitus kattaa vain alle puolet opintokeskusten kustannuksista. -
Syksyn koulutuksista osaamista muutokseen!
Haluatko kehittyä järjestökouluttajana tai -johtajana? Kiinnostaako tekoäly tai dialogi? Mietityttääkö yhdistys- tai vapaaehtoistoiminnan kehittäminen? Tutustu Siviksen syksyn koulutuksiin ja ilmoittaudu mukaan! -
Elinvoimainen yhdistys katsoo rohkeasti tulevaisuuteen
Elinvoimainen yhdistys -koulutus antaa aikaa pysähtyä oman yhdistyksen äärelle ja ennen kaikkea kehittää sitä. Koulutus antaa osallistujalle uusia näkökulmia ja käytännön työkaluja, joita voi heti soveltaa oman yhdistyksen toimintaan.