Koulutuksessa hankittu osaaminen näkyväksi
Autamme suunnittelemaan ja toteuttamaan toistuvia ja opintopisteytettyjä koulutuksia, jotka eivät ainoastaan kehitä osaamista, vaan tekevät sen näkyväksi ja helpottavat koulutuksen toteuttamista. Näin vahvistat sekä osallistujien motivaatiota että järjestösi vaikuttavuutta.
Toistuvat koulutukset
Toistuvat koulutukset ovat järjestöjen usein toteuttamia koulutuksia, jotka suunnitellaan yhdessä Siviksen kanssa. Toistuvien koulutusten avulla varmistat sujuvan ja laadukkaan koulutuksen toteuttamisen Siviksen opetusohjelmassa.
- koulutukselle määritellään osaamistavoitteet ja keskeinen sisältö
- toteutus pysyy laadukkaana ja yhdenmukaisena
- koulutus on helppo järjestää uudelleen
- toistuvia koulutuksia voivat suunnitella kaikki järjestön koulutuksen vastuuhenkilöt.
Valmiin koulutuspohjan avulla säästät aikaa ja varmistat, että koulutuksen laatu säilyy kerrasta toiseen.
Opintopisteytetyt koulutukset
Opintopisteytettyjen koulutusten avulla teet koulutuksessa syntyvän osaamisen virallisesti näkyväksi.
- Osaamistavoitteet ja sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta riippumatta.
- Koulutus tehdään suunnittelulomakkeella yhteistyössä Siviksen kanssa.
- Koulutukselle määritellään arviointikriteerit ja osallistujan osaaminen arvioidaan.
- Koulutuksen suorittaneet saavat todistuksen ja halutessaan suoritusmerkinnän Oma Opintopolku -palveluun.
- Koulutusten tiedot viedään Opetushallituksen ylläpitämään ePerusteet-palveluun osaksi Siviksen opetussuunnitelmaa.
- Koulutuksia voivat suunnitella vain jäsenjärjestön koulutussopimukseen kirjatut koulutustoiminnan yhteyshenkilöt.
- Koulutuksia on mahdollista tehdä neljästi vuodessa.
Osaamislähtöisen koulutuksen tietoiskut
Osaamislähtöinen koulutustoiminnan suunnittelu
Osaamistavoitteiden muotoilu
Koulutussisältöjen ja oppimisaktiviteettien valinta
Osaamisen arviointi koulutuksessa
Opintopisteytetty koulutusmalli
Katso ja lue lisää!

Koulutusmalli haltuun
Koulutusmalli haltuun -webinaarisarjassa perehdytään opintopisteytettyyn koulutusmalliin ja sen hyödyntämiseen Siviksen jäsenjärjestöjen koulutuksissa.
- Koulutuksen kehittäminen
- Koulutussuunnittelu
- Yhdistystoiminta

Osaamislähtöisen koulutuksen tietoiskut
Osaamislähtöisen koulutuksen lyhyissä tietoiskuissa perehdytään osaamislähtöisen koulutustoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen järjestössä.
- Koulutuksen kehittäminen
- Koulutussuunnittelu
- Yhdistystoiminta

Osaamislähtöisen koulutustoiminnan suunnittelu
Osaamislähtöisen koulutustoiminnan suunnittelun työkalu kuvaa ja tukee järjestön osaamista tuottavan koulutustarjonnan suunnittelua.
- Järjestökoulutus
- Koulutuksen kehittäminen
- Koulutussuunnittelu

Osaamisen tasot ja järjestöosaamista kuvaavia verbejä
Järjestökoulutuksen suunnittelijoille suunnattu työkalu osaamistavoitteiden muotoiluun koulutussuunnitteluprosessin aikana.
- Järjestökoulutus
- Koulutuksen kehittäminen
- Koulutussuunnittelu

Lisää laatua koulutukseen
Tarvitsetko tukea ja esimerkkejä osaamistavoitteiden muotoiluun, koulutussisältöjen määrittelyyn ja rajaamiseen sekä opintojen kuormittavuuden laskemiseen koulutuksen suunnittelijalle? Tämä opas auttaa!
- Arviointi
- Järjestökoulutus
- Koulutussuunnittelu

Kestävän koulutuksen tarkistuslistat
Kestävän koulutuksen tarkistuslistat toimivat tukityökaluna järjestökoulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa, kun tavoitteena on edistää osallistujien kestävyystietoisuuden syvenemistä.
- Järjestökoulutus
- Kestävä järjestö
Tutustu työkalupakkeihin
Kouluttajan työkalupakki
Kaipaatko työkaluja kouluttajan työhön? Kouluttajan työkalupakkiin on koottu materiaaleja kouluttajan työn tueksi. Ota työkalut ja materiaalit käyttöön!
Koulutuksen suunnittelijan työkalupakki
Tarvitsetko työkaluja koulutuksen suunnitteluun? Koulutuksen suunnittelijan työkalupakista löydät materiaaleja suunnittelutyön tueksi. Tutustu ja hyödynnä!
Järjestökehittäjän työkalupakki
Etsitkö työkaluja järjestön kehittämistyöhön? Järjestökehittäjän työkalupakista saat materiaaleja järjestökehittämisen tueksi. Tutustu ja ota käyttöön!
SivisNYT
-
Opintopisteytetty koulutusmalli tekee järjestökoulutusta näkyväksi
Järjestöjen koulutukset synnyttävät osaamista, jota voi opintopisteytyksen avulla hyödyntää helposti sekä opinnoissa että työelämässä. Siviksen jäsenjärjestöt ovat opintopisteyttäneet Siviksen kanssa jo lähes sata koulutusta. -
Opintopisteytetyt koulutukset tuovat järjestölle monia hyötyjä
Siviksen asiantuntija Sanna Saarimaa kannustaa järjestöjä toteuttamaan opintopisteytettyjä koulutuksia, jotka näkyvät muiden koulutusten ja tutkintojen rinnalla ePerusteissa ja Omassa Opintopolussa. Samalla järjestön koulutus saa näkyvyyttä. -
Opintopisteytetty koulutusmalli on hyödyllinen työkalu
Järjestökoulutus on mahdollista toteuttaa opintopisteytettynä koulutusmallina, josta saa virallisten koulutusten rinnalla näkyvän suoritusmerkinnän. Näin koulutusta voi hyödyntää kätevästi esimerkiksi jatko-opinnoissa tai työnhaussa.
Tutustu Siviksen opetusohjelmaan
Tukihenkilötoiminnan vapaaehtoisten koulutus heppakaveritoiminnan kärjellä
Koulutus Lappeenrannassa Voit auttaa olemalla läsnä lapselle tai nuorelle, perheelle tai maahan muuttaneelle naiselle…
Yrtti- ja luonnonkosmetiikka työpaja
Aloitamme tutustumalla tuttujen pihayrttien käyttöön. Teemme jalkakylpypommeja sekä oman tuoksuöljyn. Tarvitset mukaan pieniä silikonivuokia…
Lautanauhatekniikan alkeet
Yli 2500 vuotta vanha lautanauhatekniikka on täällä! Wokshopin aikana opit kaiken oleellisen sen historiasta…
Keliakia kouluiässä, 9-12-vuotiaiden keliaakikkolasten vanhemmille
Kurssilla kuullaan kouluikäisen keliakiasta sairautena, opitaan gluteenittomasta ruokavaliosta ja tuotteista lisää, osallistutaan lapsen pitkäaikaissairauden…