6. Teemakohtaisen tiedon hankinta
Kaikkien-mallissa oppiminen perustuu tiedon etsimiseen, arviointiin ja jakamiseen yhdessä. Tällä sivulla kerrotaan, miten hankit teemaan liittyvää tietoa eri lähteistä, arvioit tiedon luotettavuutta ja hyödynnät asiantuntijoita sekä yhteistyökumppaneita oppimisen tukena. Lisäksi tutustut, miten käytät osallistavia menetelmiä, jotka auttavat oppijoita tunnistamaan omia tavoitteitaan, mahdollisuuksiaan ja kehittämistarpeitaan.
Keskeiset asiat
- Pohdi, missä, mistä tai keneltä aiheesta voi saada lisätietoa.
- Hanki ja arvioi löytämäänne tietoa yhdessä ryhmäsi kanssa.
- Laatikaa yhdessä haastattelurunko oppijoiden omien kehittämishankkeiden löytämiseksi.
Kouluttaja ei välttämättä ole ryhmien teemojen asiantuntija, eikä sellaiseksi tarvitse tullakaan. Keskustelemalla saadaan käyttöön parviäly ja yhteinen viisaus – myös ohjaajat voivat oppia ryhmissä uutta.
Monista asioista löytyy luotettavien tahojen tuottamaa verkkoaineistoa. Verkkoaineistoja käytettäessä on muistettava mediakriittisyys ja käytettyjen lähteiden maininta.
Paikkakunnaltasi löytyy varmasti myös asiantuntijoita, joita voi pyytää paikan päälle kertomaan omista aloistaan. Jos tämä ei onnistu, heiltä voi saada esitysmateriaalia.
Kumppanuudet ovat hyvä tapa tuoda monialaisuutta toimintaan. On hienoa, jos ryhmällä on useampia toteuttajatahoja – monesti toimijat täydentävät toisiaan. Kumppaneita tai kiinnostavia tahoja voi kutsua mukaan myös matkan varrella.
Menetelmät
Tulevaisuuden muistelu
Vertaisen X elämä viiden vuoden kuluttua ja miten tilanteeseen on tultu?
Kesto: 30–45 min
Osallistujien lukumäärä: 4–30
Tavoitteet: Auttaa oppijoita hahmottamaan omia toiveitaan ja mahdollisuuksia sekä uhkia. Mahdollistaa keskustelun ja vertaisoppimisen näihin liittyvistä tapahtumista, omista toimista ja tukimuodoista.
Mille kohderyhmille soveltuu: Kaikille ryhmille. Ryhmän ei tarvitse olla entuudestaan erityisen tuttu.
Tarvittavat materiaalit: Isolle fläppipaperille piirretyt ihmishahmot: iloinen ja surullinen. Kukin pienryhmä saa joko iloisen tai surullisen hahmon paperilla.
Kuvaus ja toteutustapa
Oppijat jaetaan 2–4 hengen pienryhmiin.
Kukin pienryhmä saa oman hahmon paperilla. Hahmo on joko iloinen tai surullinen.
Oppijoille kerrotaan, että hahmo on heidän opiskelukaverinsa/työkaverinsa/tuttavansa tms. vertainen viiden vuoden kuluttua nykyhetkestä. Pienryhmä antaa omalle hahmolleen nimen.
Pienryhmää pyydetään kuvailemaan hahmon arkea ja elämää.
- Mitä tekemistä siihen kuuluu?
- Keitä ihmisiä siihen kuuluu?
- Mitä muita asioita siihen kuuluu (esimerkiksi koti ja harrastukset)?
Lisäksi pyydetään kuvailemaan, mitä viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut.
- Miten tähän hahmon kannalta iloiseen/surulliseen tilanteeseen on päädytty?
- Mitä hahmo teki?
- Millaisia vaikeuksia hahmo ehkä kohtasi?
- Miten hän selviytyi niistä?
- Miksi hän ei selviytynyt niistä?
Läpikäynti ja yhteinen keskustelu: Lopuksi tehdään kuvagalleria. Kukin pienryhmä ripustaa tilaan oman hahmonsa. Pienryhmät esittelevät vuorollaan oman hahmonsa muulle ryhmälle kertoen tämän tarinan. Ohjaaja ja muu ryhmä voi esittää kysymyksiä ja huomioita, kuten
- ”Mistä Kaapo sai apua jalkansa katkeamisen jälkeen?”
- ”Saiko Minna tukea talousvaikeuksissaan? Mihin hän olisi voinut olla yhteydessä?”
- ”Mitä kautta Pekka löysi työpaikkansa?”
- ”Mistä Maiju sai tiedon alkavista sirkusopinnoista?”